MITÄ HISTORIA ON?


 Anttola - Kerimäki - Simpala -kyläkirjasta (1988), osion kirjoittanut Heikki Kupiainen

Historian sisältö ja tavoitteet

Tieteenalana  historia on hyvin monisäikeinen,  mikä johtuu sen tutkimuskohteista eli vivahteikkaasta menneisyydestä.  Tarkkaan ottaen sanalla "historia" tarkoitetaan menneisyyttä (esimerkiksi  koko Suomen historia esihistorian hämärästä nykyaikaan),  esitystä menneisyydestä (esimerkiksi Suomen historiasta laadittu teos)  ja tiedettä,  joka valaisee menneisyyttä.  Tutkimus ottaa erityisesti suurennuslasinsa alle muinaisuuden ihmisen ja hänen toimintansa.  Se pyrkii seulomaan erilleen tarun ja toden.  Historia auttaa meitä ajattelemaan ja arvostelemaan itsenäisesti,  joten se on eittämättä perin tarpeellinen apuväline ihmisen uurtaman kulttuurin ymmärtämiseksi.  Menneisyyttä kuvaavia kirjoituksia käytettäessä on kuitenkin muistettava aina,  että ne ovat ihmisen tai ihmisten rajoittunutta tulkintaa jo tapahtuneesta.  Kirjoitettu historia ei synny itsestään,  vaan se koostuu alan asiantuntijoiden pitkällisen puurtamisen luomuksista.

Oppiaineena historia on värikäs ja aina läsnä.  Se ei ole suinkaan vain loputon ketju vuosilukuja,  sotia ja rauhantekoja.  Historian työmenetelmissä asioita,  ilmiöitä ja tapahtumia arvioidaan aikasuoralla.  Aikakaava on avain synty- ja kehitysyhteyksien,  syy- ja seurausilmiöiden ja historiallisten tapahtumien ymmärtämiseen.  Historia ei siis koostu pelkästään kotitehtävien ulkoluvusta.  Ei,  se sisältää paljon muutakin.  Pysähdy hetkeksi ja käytä mielikuvitustasi.  Mieti,  mikä muistuttaa nimenomaan kotiseutujen menneisyydestä,  tietystä ajanjaksosta tai esi-isien töistä.

Eilinenkin on jo historiaa

Historiantutkimuksen kuvaamat tapahtumat eivät ole ainoastaan ikivanhaa muinaisuutta.  Ne eivät välttämättä edellytä aina kellastuneita asiapapereita,  sammaloituneita kivijalkoja tai tummuneita hirsiä.  Eilinen päivä on samalla tavalla mennyttä aikaa kuin päivä 100 vuotta sitten.  Näin ollen 100 vuotta vanhat tapahtumat eivät ole sen arvokkaampia kuin eilisetkään.

Mistä tiedot ammennetaan - historian lähteet

Historian tieteellisyys edellyttää,  että tutkimuksen pitää nojautua tukevasti luotettaviin lähteisiin.  Lähteiksi luetaan kaikki se materiaali,  josta saa irti tietoa menneisyyden ihmisen elämästä ja toiminnasta.  Ikivanha kivikirves,  kalmiston maanpoven paljastamat ihmisten luunkappaleet,  vanhat kauppakirjat tai viime vuoden sanomalehdet edustavat kaikki oman lajinsa tietolähteitä.  Historian lähteet,  esimekiksi kirjalliset lähteet (vaikkapa vanhat kauppakirjat),  eivät ole aikoinaan syntyneet varta vasten tiedon etsijien aarrearkkujen avaimiksi.  Monet tutkijalle tärkeät asiakirjat ovat hallinnollisen,  oikeudellisen tai kaupallisen toiminnan tuotteita,  jotka saavat historiallisen lähdearvon vasta myöhemmin.

Historian lähteet eritellään neljään ryhmään:

1. Esinejäämistö:  rakennukset,  rauniot,  työkalut tai niiden säilyneet osat
2. Henkinen jäämistö:  perimätieto,  tavat,  uskomukset ja kieli
3. Kuvalähteet: taideteokset,  sinetit,  puumerkit ja valokuvat
4. Kirjalliset lähteet.

Tutkittavasta kohteesta riippuu sitten se,  mitkä lähderyhmät tai lähdelajit nousevat keskeisiksi.  Tutkijan,  tiedon etsijän ja kokoajan,  on jatkuvasti arvioitava ja punnittava tietokanaviaan.  On harkittava herpaantumatta niiden antamien tietojen täsmällisyyttä ja tasapuolisuutta,  sillä lähteet saattavat viedä harhaan.

Anttolan koulun vaiheet

Kaikilla asioilla ja esineillä on luonnolisesti omat vaiheensa eli historiansa.  Esimerkiksi Anttolan koululla on takanaan taipaleensa eli historiansa.  Milloin koulu rakennettiin?  Minkä vuoksi opinahjo päätettiin pystyttää?  Montako opettajaa ja oppilasta häärii luokkahuoneissa 1. päivänä syyskuuta 1960?  Esitettyihin kysymyksiin ja niistä muovattuihin jatkokysymyksiin vastaaminen auttaisi vähä vähältä rakentamaan monimutkaista palapeliä,  jonka lopputuloksena olisi onnistuessaan Anttolan koulun vaiheiden kartoitus - jonkinlainen historia.

Historia ympäröi ihmistä

Historia on aina yllättävän lähellä.  Se liikkuu lähempänä meitä kuin huomaammekaan,  koska historia ympäröi alati ihmistä.  Se on kuin linnunlaulu keskikesällä,  sillä siihen ei tule kiinnittäneeksi erityisempää huomiota.  Kerimäenkylästä,  Simpalasta,  Tihviiltä ja Tynkkylänmäeltä löytyy runsaasti kiviraunioita ja -röykkiöitä,  jotka reunustavat peltoja.  Ne kertovat meille muun muassa sen,  että viljelysvainioiden raivaaminen karuun luontoon ja niiden viljeleminen on vaatinut kovaa ponnistelua.  Leipä on ansaittu ankarasti ahertaen,  koska jääkauden ruhjova vierailu näkyy ja tuntuu yhä maakamarassa.

Nykyään ihmisen apuna ovat voimakkaat koneet hyötyineen ja haittoineen,  mutta muinoin melkein kaikki työt puskettiin lähes paljain käsin.  Kivenjärkäleet,  kannokot ja muut esineet väistyivät ihmisten ja hevosten lihasvoimalla,  kun pelloiksi urkenevaa viljelysmaata vallattiin korpimetsästä.  Raivaajien kourat kovettuivat ja käynti kävi yhä kumarammaksi sitä mukaa,  kun vainiot avatuivat.  Nykyisten peltokaistaleiden ohella sammaloituneet,  painuneet ja pensaikkoihin peittyneet kivikot muistuttavat meitä raivaajasukupolvien puurtamisesta.  Toinen kelvollinen kouluesimerkki muinaisuuden ihmisen olemassaolon jäljistä on Kerimäen vanhan kirkonmäen jäänteet Kallunmäellä.  Eteläisen Kerimäen kylien pitkät vaiheet sisältävät monta tarinaa toimeentulon kamppailusta,  harmaan arjen työstä,  ilosta,  surusta  -  tavallisten ihmisten elämänkaarista.  Kulmakunnan historia pitää siis toki sisällään muutakin kuin kuivakan pakkopullan makua.  Verevän ja eletyn elämän sävyt ovat jäljitettävissä.

Historian merkitys  -  ihmiskunnan muisti

Silloin tällöin kuulee kysyttävän historian hyödyn ja tarpeellisuuden perään,  jolloin vertailupohjaksi otetaan hanakasti ns.  hyötytieteet.  Historian merkitystä ei voida mitata,  ei ainakaan välittömästi,  numeroilla tai rahalla.  Sen merkitys keskittyy kulttuurin välittämiseen sekä ihmisten käsitysten että ajattelun muovaamiseen.  Kaikki käsityksemme juontavat lopultakin juurensa menneisyydestä.  Ihmisen on tehtävä päivittäin päätöksiä,  ratkaisuja,  arvioitava vaihtoehtoja ja jäsenneltävä ajattelunsa aineksia,  joiden eväät hän ammentaa historiasta.  Nykyisyyden käsittäminen edellyttää eilisen tuntemista ja silloin ihminen tarvitsee työvälineeksi historiaa,  jota kutsutaan vertauskuvallisesti ihmiskunnan muistiksi.




 
Powered by Smart Kotisivutyökalu